Kartta - Corkin kreivikunta (County Cork)

Corkin kreivikunta (County Cork)
Corkin kreivikunta on Irlannin tasavallan kreivikunta Munsterin historiallisessa provinssissa maan lounaisosassa. Se ympäröi Corkin kaupunkia, joka toimii sen hallinnollisena pääkaupunkina. Kreivikunnassa on 416 574 asukasta (vuonna 2016) ja sen pinta-ala on 7 402,94 neliökilometriä.

Corkia kutsutaan usein ”Kapinalliseksi kreivikunnaksi” (The Rebel County) sen värikkään historian takia. Corkilaiset tukivat Perkin Warbeckia vuonna 1491 ruusujen sodan aikana. Myös Irlannin sisällissodassa vuosina 1922–1923 Cork asettui Ison-Britannian ja Irlannin sopimusta vastustaneiden kapinallisten puolelle.

Suuri osa nykyisestä Corkista oli aikanaan osa Deis Muinin kuningaskuntaa (Etelä-Munster), jota hallitsi MacCarthy Mor -klaani. Normannien hyökkäyksen hälkeen 1100-luvulla MacCarthy-klaani ajettiin nykyiseen Länsi-Corkiin ja Kerryn kreivikuntaan. Pohjoisesta ja itäisestä Corkista tuli Hiberno-Normannien aluetta FitzGeraldien hallituskauden aikana. Corkin kaupunki annettiin Englannin kuninkaallisen konsession haltuun, ja se toimikin vuosisatoja vanhan englantilaisen kulttuurin etuvartioasemana.

Vuonna 1491 Corkilla oli vahva asema ruusujen sodan yhteydessä, kun Perkin Warbeck, Englannin kruunun tavoittelija, rantautui Corkiin ja yritti värvätä tukijoukkoja syrjäyttääkseen Englannin kuninkaan Henrik VII:n. Corkin pormestari ja muutamat muut vaikutusvaltaiset kansalaiset lähtivät Warbeckin kanssa Englantiin. Kapinan tukahduttua nämä kuitenkin vangittiin ja teloitettiin. Corkin nimitys ”Rebel County” juontuu näiltä ajoilta; myöhemmin koko maata alettiin kutsua kapinalliseksi.

Geraldiinien aikakausi loppui desmondilaiskapinoihin 1569–1573 ja 1579–1583. Suuri osa Corkin kreivikuntaa tuhottiin kapinoiden aikana, erityisesti toisen desmondilaiskapinan aikoihin. Myöhemmin pakkoasutuksen aikoihin englantilaiset siirtolaiset asuttivat suuren osan Corkia. Vuonna 1601 ratkaiseva Kinsalen taistelu (iiriksi Cath Cionn tSáile) saavutti Corkin, josta Englannin miehitystä johdettiin vuosisatoja. Kinsale oli ollut espanjalaisten maihinnousupaikka yhdeksänvuotisessa sodassa vuosina 1594–1603, jolloin nämä tukivat irlantilaisia kapinallisia.

1900-luvulla Cork oli feeniläisten sekä Irlannin parlamentaarisen puolueen (Irish Parliamentary Party) keskus. Kreivi­kunta oli sissien keskus Irlannin itsenäisyyssodan aikana 1919–1921. Siellä toimi kolme corkilaista IRA:n prikaatia, yksi niistä itse Corkin kaupungissa. Prikaatien merkittävimpiin sotatoimiin kuuluvat muun muassa Kilmichaelin väijytys marraskuussa 1920 ja Crossbarryn väijytys maaliskuussa 1921. Vastavallankumoukselliset poliisivoimat (Black and Tans) tuhosivat Corkin kaupungin keskustan joulukuussa 1920 monien muiden kaupunkien tavoin. Eräs Tom Barryn johtama eteläcorkilainen IRA:n sissiosasto tuli tunnetuksi Ken Loachin elokuvasta The Wind That Shakes the Barley (2006).

Irlannin sisällissodan aikana 1922–1923 suurin osa IRA:n yksiköistä Corkissa asettui vastustamaan Ison-Britannian ja Irlannin sopimusta. Vuoden 1922 heinäkuusta elokuuhun kreivikunta kantoi nimeä Munsterin tasavalta. Vapaavaltion kannattajat kuitenkin valloittivat kreivikunnan ja kaupungin elokuussa 1922 hyökkäyksillä sekä maalta että mereltä käsin. Sodan loppuvaiheessa vapaavaltion vastustajat kävivät sissisotaa Michael Collinsin johtamia joukkoja vastaan. Michael Collins, joka oli vapaavaltion keskeisempiä johtajia, syntyi lähellä Cloankiltyä ja salamurhattiin sisällissodan loppuvaiheessa Béal na Bláthissa. Sekä Cloankilty että Béal na Bláth sijaitsevat Länsi-Corkissa.

 
Kartta - Corkin kreivikunta (County Cork)
Kartta
Maa (alue) - Irlanti (saari)
Irlannin lippu
Irlanti on Euroopan kolmanneksi suurin saari.

Se sijaitsee Atlantin valtameressä.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
GA Iiri (Irish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdistynyt kuningaskunta 
Airport